Koejäsenestä valmistautuvaksi puheenjohtajaksi

30.1.2021

Forssan Yrittäjien hankekoordinaattorina työskentelevä Hanna Segarra on hypännyt vauhdilla mukaan nuorkauppakamaritoimintaan ja kantaa puheenjohtajan käätyjä vuoden 2021. Mutta mistä moinen innostus?

”Osallistuin vuonna 2018 kamarin järjestämiin yritysvierailuihin ja afterworkeihin, jossa pääsin verkostoitumaan mahtavien tyyppien kanssa. Koejäsenhakemuksen kirjoittamiseen meni kuitenkin pidempi aika. Syynä vain se, etten kehdannut kysyä miten pääsee jäseneksi.

Koejäsenhakemuksen jälkeen meistä vuoden 2019 koejäsenistä muodostui tiivis porukka ja hitsauduimme yhteen viimeistään siinä vaiheessa, kun järjestimme yhdessä viime vuoden Start-tapahtuman. Siitä oli hyvä lähteä ensimmäiseen ”oikeaan” jäsenvuoteen ja valmistautuvan puheenjohtajan virkaan.

Oma nuorkauppakamariurani tulee olemaan melko lyhyt, mutta olen jo nyt oppinut valtavasti uutta, etenkin ihmisten ymmärtämisestä ja kärsivällisyydestä. Muiden jäsenten toimintaa ja panostusta osaa arvostaa, kun tietää, että he tekevät tätä omien töiden ja perhe-elämän ohella.

Toivon, että vuodesta 2021 tulee tapahtumarikkaampi ja voisimme lisätä yhdistysten välistä yhteistyötä seudullamme. Haluamme järjestää myös avoimia tapahtumia ja koulutuksia, jotta toimintaamme on helppo tulla tutustumaan.

Kannustankin kysymään rohkeasti, jos haluatte tietää lisää kamaritoiminnasta. Jos siitä löytyisi teille harrastus tai yhteistyökumppani. Ennen kaikkea tämä on oppimisjärjestö ja siksi olemme valmiita aina uusiin seikkailuihin ja kokeiluihin.” 

Ps. Koejäseneksi pääset täyttämällä hakulomakkeen osoitteessa: https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSeM6RYzMK19ZQVfHpZaQEzZPcxYbI1s6H-QZwtvdxznzhhAIA/viewform