Erilaiset, monipuoliset koulutukset ovat olennainen osa kamaritoimintaa. Koulutuksia järjestetään sekä kamaritasolla että kansallisissa, kansainvälisissä ja aluekokouksissa. Koulutuksissa kohdataan muita kamarilaisia ja saadaan työkaluja niin kamari- kuin työelämäänkin.

Eri aiheista järjestetään koulutuksia jäsenten kiinnostuksen ja osaamisen mukaan. Kamaritoiminta tarjoaa myös tilaisuuksia kouluttaa ja kehittyä kouluttajana.


Kouluttaja-akatemia

Kouluttaja-akatemia on noin vuoden mittainen projekti, johon valitaan hakemusten perusteella kymmenkunta
kouluttamisesta kiinnostunutta nuorkauppakamarilaista.

Akatemiassa osallistujat suunnittelevat 1-2 omaa koulutusta vapaasti valitsemastaan aiheesta. Työskentely muodostuu vuoden aikana noin neljästä lähiviikonlopusta sekä näiden välillä tapahtuvasta etäohjauksesta sekä vertaissparrauksesta.

Kouluttaja-akatemian osallistujahaku käynnistyy loka-
/marraskuussa 2021.

Verkko-oppimisalustana Claned.


eViestintäakatemia

Viestintäakatemia on kotimaisista akatemioista ensimmäinen e-akatemia, eli täysin verkossa suoritettava koulutuskokonaisuus.

Se on suunnattu etenkin kamareiden viestintävastaaville, mutta myös muille viestinnästä ja viestintätaitojen kehittämisestä kiinnostuneille nuorkauppakamarilaisille. Akatemiaan otetaan yhteisstartti aina vuoden alussa, minkä jälkeen vertaisryhmä etenee yhdessä moduuli moduulilta käytännön kamariviestintätaitoja oppien. Verkkokurssimuotoinen toteutus mahdollistaa kuitenkin myös eViestintäakatemian itsenäisen suorittamisen omaan tahtiin. Tavoitesuoritusaika on noin 6 kuukautta.

Akatemia koostuu itsenäisesti suoritettavista, käytännön kamariviestintää tukevista tehtävistä sekä Teams-klinikoista, joissa teemoja ja tehtäviä käydään yhdessä läpi. Akatemian suorittamista suositellaan kaikille LIOille.


Kumppanuusakatemia

Kumppanuusakatemia toteutetaan ensimmäistä kertaa vuonna 2022.

Akatemian sisältö on rakennettu erityisesti liiketoimintalohkon (BUS-Business) roolin tueksi.

Lisätietoja antaa Mari Männistö (mari.mannisto@jci.fi)


Strategia!

JCI Finlandin kehutuin koulutusviikonloppu.

Koulutuksessa opit ymmärtämään strategisen suunnittelun tärkeyden ja sen eri vaiheet. Tutustut strategiseen ajatteluun ja strategiatyökaluun, ja osaat hyödyntää oppimaasi niin tulevissa hallitusviroissa kuin työelämässäkin.

Koulutuksessa opetellaan kriittistä tarkastelua ja löytämään toiminnan vahvuudet ja heikkoudet. Forssan seudun nuorkauppakamari tukee Strategia! -koulutukseen osallistuja ja koulutukseen osallistunut on tiiviissä yhteistyössä FSNNK:n strategian päivittämisessä.

Koulutus auttaa osallistujaa kehittämään strategista ajattelua vaativia johtajuustaitojaan, joita tarvitaan myös työelämässä ja henkilökohtaisessa kasvussa. Koulutukseen osallistuneet pystyvät tukemaan oman kamarinsa toiminnan kehittämistä ja tavoitteellista toimintaa.

Vuonna 2022 Strategia! järjestetään kahden vuoden tauon jälkeen uusituin koulutusmateriaalein sekä ennakkotehtävät luodaan uuteen Claned-verkko-oppimisalustaan.


Kansainvälisyysakatemia –
International Academy

Kansainvälisyysakatemia tarjoaa osallistujilleen mahdollisuuden kehittää kansainvälisiä liiketoimintataitojaan ja verkostojaan.

Akatemia käsittelee seuraavia aiheita: uusien markkinoiden kartoittaminen, tiimien/työyhteisöjen kansainvälistyminen, kansainväliset kumppanuudet ja myynti kansainvälisillä markkinoilla. Kansainvälisyysakatemia järjestetään englanniksi ja koulutukset ovat osallistujille maksuttomia.

Kumppaneille kansainvälisyysakatemia tarjoaa mm. mahdollisuuden kasvattaa tunnettuutta akatemiaan osallistuvien keskuudessa, löytää englanninkielentaitoisia ammattilaisia sekä nauttia akatemian annista.

Vuoden 2021 teemana on yrityksen kansainvälistyminen ja vienti ja pääpuhujana mm. “Very Finnish Problems”-kirjan kirjoittaja Joel Willans.


Kiinnostuitko akatemioista?

Ole yhteydessä suoraan akatemian järjestäjään tai oman kamarisi hallitukseen.

Kysy rohkeasti lisää!


Nuorkauppakamarien viralliset koulutukset

JCI:n virallisia koulutuksia järjestetään ympäri vuoden ja niitä voi järjestää kaikki kamarien jäsenet, jotka ovat suorittaneet kyseisen koulutuksen ja ovat kiinnostuneita kouluttamisesta. Virallisia koulutuksia on tarjolla usein alue- ja kansallisissa kokousviikonloppuina ja kansainvälisissä kokouksissa. Ilmoittautuminen tehdään virallisesti jci.cc -järjestelmän kautta, ja koulutuksen jälkeen tulee 60 vrk aikana suorittaa Knowledge Test eli sähköinen monivalintakoe, jossa testataan opitun sisällön hanskaaminen tai knoppiviisaus.

Jos jokin näistä koulutuksista kiinnostaa sinua, ota yhteyttä kamarisi kouluttautumisesta vastaavaan hallituksen jäseneen ja pyydä järjestämään koulutus!

Tarjolla olevat koulutukset:

Effective Communication: Building a Foundation  
Effective Communication: Crafting Your Message
Effective Communication: Message Delivery
Effective Communication: Mastering Management  
Effective Leadership 
Effective Meetings (kokoustyöskentelyn taikoja) 
Facilitator
Project Management 
JCI Achieve 
JCI Admin (hallitustyöskentelyyn) 
JCI Impact 
Networking (verkostoitumiseen) 
Presenter (esiintymistaidon koulutus) 
Social Responsibility